Meitä introverttejä suomalaisia pidetään maailmalla hyvinä kuuntelijoina. Mutta olemmeko oikeasti hyviä? Kuuntelemmeko työpaikalla kollegoita, esimiestä, alaisia, asiakkaita? Entä kotona puolisoa, lapsia, ystäviä? Käsiini osui amerikkalaisen Kate Murphyn kirja Et taida kuunnella (2020). Palkitussa kirjassaan hän perustelee, miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä.
Jo kirjan johdannossa Murphy kysyy, milloin viimeksi kuuntelit, siis todella kuuntelit etkä ajatellut, mitä sanot seuraavaksi, vilkaissut puhelintasi tai keskeyttänyt puhujaa ilmaistaksesi oman mielipiteesi. Me kaikki syyllistymme tällaiseen kuuntelemattomuuteen. Palavereissa emme malta keskittyä muiden puheenvuorojen tarkkaavaiseen kuunteluun, vaikka tarjolla on tietoa ilman että edes esitämme kysymyksiä.
Menetät paljon, kun et kuuntele
Pitkässä parisuhteessa puoliso lakkaa kuuntelemasta, koska luulee muutoinkin tietävänsä, mitä toinen sanoo tai ajattelee. Jos ei kuuntele, ei huomaa, miten läheisen mielipiteet, asenteet tai uskomukset ovat muuttuneet. Sama pätee ystäviin ja työkavereihin. Jos ei kuuntele, menettää ennen pitkää käsityksen siitä, miten toisen kanssaan tulee toimeen.
Käymme usein keskustelua niin, että jatkamme puheena olevasta aiheesta kertomalla omia kokemuksiamme. Tällainen siirtovastaus ohjaa huomion puhujasta vastaajaan eikä synnytä dialogia. Keskustelusta tulee tavallaan kahden ihmisen monologi, jossa molemmat puhuvat omasta asiastaan, eikä kumpikaan kuuntele. Tukivastaus puolestaan ilmaisee kiinnostusta ja kannustaa puhujaa jatkamaan aiheesta. Näin saamme asiasta paremman käsityksen ja ymmärryksemme kasvaa.
Murphyn kirjan esimerkki näistä vastaustyypeistä:
Puhuja: Meidän koira karkasi viime viikolla, ja se löytyi kolmen päivän päästä.
Siirtovastaus: Meidän koira kaivaa aina itselleen reitin aidan alta, joten sitä ei voi viedä edes pihaan ilman talutinta.
Tukivastaus: Voi ei. Mistä se sitten vihdoin viimein löytyi?
Kuuntelemaan voi oppia
Kuuntelun opettelussa voisimme ottaa oppia pikkulapsista. Heillä on yksi ylivoimainen ominaisuus, uteliaisuus, joka saa heidät kiinnostumaan kaikesta. Itse olen seurannut kaksi- ja viisivuotiaita tyttärenpoikia, jotka oppivat joka päivä liudan uusia asioita. He esittävät usein mikä, miten tai miksi –kysymyksiä. Uteliaisuus ja kysymysten tekeminen auttaisi myös meitä aikuisia oppimaan paremmiksi kuuntelijoiksi ja keskustelijoiksi. Keskustelu on vuoropuhelua, josta aktiivisen kuuntelun ja reflektoinnin avulla voi kehittyä syvällistä dialogia.
Uteliaisuus ja kysymysten tekeminen auttaisi meitä aikuisia oppimaan paremmiksi kuuntelijoiksi ja keskustelijoiksi.
Aktiivisen kuuntelun päämäärä on ymmärrys – myös vastakkaisten näkökulmien – mutta se vaatii ponnistelua. Carl Rogers, maineikas psykologi, sanoi kuuntelusta: ”Kuulen sanat, ajatukset, tunteen sävyt, henkilökohtaisen merkityksen, vaikka puhuja ei tietoisesti sitä ilmaisekaan.” Aktiivinen kuuntelu on siis ensisijaisesti vastaanottamisen tila. Kun ei keskeytä eikä puhu päälle, ei estä toista saattamasta lausetta loppuun. Lisäkysymyksille ja oman mielipiteen esittämiselle on tilaisuus, kun malttaa vähän odottaa.
Kuuntelu yhdistää ihmiset toisiinsa
Tuttu tilanne on se, kun yrittää kertoa tarinaa jollekulle, jota asia ei ensinkään kiinnosta. Kuulijan sanaton viesti – katseen vaeltaminen tai levoton liikehdintä – kertoo, että hän ei haluaisi kuunnella. Kertoja todennäköisesti luovuttaa harmistuneena. Näin käy yhä useammin tänä päivänä, kun digitaalinen viestintä koetaan keskustelua kiinnostavammaksi. Työpaikalla, vapaa-ajan tapaamisissa, jopa perheaterialla puhelinta tai muuta mobiililaitetta vilkuillaan vähän väliä. Katseet eivät kohtaa, kuunnellaan toisella korvalla, jos silläkään, ja yhteys katoaa.
Muutaman vuoden takainen tunnettu tutkimus Googlen tiimien toiminnan tehokkuudesta nosti esiin kuuntelun merkityksen. Tutkijat havaitsivat, että menestyneimmissä tiimeissä vallitsi korkea sosiaalinen herkkyys. Tiimin jäsenet kuuntelivat toisiaan ja huomioivat myös sanomatta jääviä ajatuksia ja tunteita. Tämänkaltainen sosiaalinen vuorovaikutus synnyttää psykologisen turvallisuuden ilmapiirin, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja jakavat tietoa ja ideoita vailla pelkoa päälle puhumisesta tai sivuutetuksi tulemisesta.
Aktiivinen kuuntelu on ensisijaisesti vastaanottamisen tila.
Kuka sinua kuuntelee? Kuunteletko itse, vai vetoatko jatkuvaan kiireeseen? Hyvä kuuntelija tekee keskustelusta hyvän. Keskustelu on parhaimmillaan läsnäoloa, jatkuvaa kuuntelua ja palautetta. Työpaikoilla tarvitaan luovia kohtaamispaikkoja, joissa voidaan kokoontua epämuodollisesti. Kahvihuone on tutuin esimerkki fyysisestä tilasta, jossa myös sosiaalinen ja henkinen läsnäolo toteutuu. Silloin ihmiset onnistuvat oikeasti kuuntelemaan toisiaan ja löytämään avoimiin kysymyksiin ratkaisuja ja vastauksia.
Murphy toteaa kirjansa lopussa, että ”ymmärretyksi ihminen tulee vasta, kun hidastaa ja rauhoittuu kuuntelemaan”.
-Riitta
