18.12.2019 / Sirkka Salonen-Nummi
Työelämä pitää sisällään monia myyttejä ja mantroja; työtä on liikaa ja määrä kasvaa koko ajan, työpäivän tunnit eivät riitä ja kaikilla on kiire. Jatkuvat muutokset haastavat osaamista, syntyy riittämättömyyden tunnetta, jopa syyllisyyttä siitä, ettei kykene vastaamaan työn haasteisiin.
Ja sitten on vielä sähköposti ja some, uudistuvat ohjelmistot tai ainakin päivitykset, joiden matkaan toisinaan lähtee työn kannalta välttämättömiä tietoja – pyytämättä ja yllättäen.
Kätkeytyykö työmäärän ja kiireen taakse jotakin, jota ei osata tai uskalleta sanoittaa?
Kun otan työnohjauksessa puheeksi työn priorisoinnin, saan vastaukseksi, ettei mitään työtä voi jättää tekemättä. Kun kysyn, minne työssä on kiire, tulee hiljaista eikä oikein osata kertoa, miksi kaikki ryntäilevät eri suuntiin. Kätkeytyykö työmäärän ja kiireen taakse jotakin, jota ei osata tai uskalleta sanoittaa?
Väsyneet ja työhönsä turhautuneet tekijät eivät ehkä enää näe työn kokonaisuutta, jolloin jäljelle jäävät vain arjen konkreettiset, kouriintuntuvat asiat. Niistä on helpompi puhua kuin taustalla vaikuttavista asioista.
Miten kohtelemme toisiamme?
Työilmapiirin viileneminen, kollegoiden huomiotta jättäminen, selän takana puhuminen, asioiden liioittelu ja toistuva negatiivisten asioiden esiin nostaminen kertovat omaa kieltään työyhteisön tilasta. Yritetään selvitä arjesta keskittymällä omaan työhön, yhteistyö ja työtovereiden auttaminen unohtuu. ”Mä oon täällä vaan töissä”, ”ei kuulu mulle” tai ”joku muu varmaan hoitaa” ovat tuttuja, yliolkaisia kommentteja silloin, kun ilmapiiri on viilentynyt ja kaikilla pääsääntöisesti on kiire – kotiin!
Viittaan otsikossa työelämää ja johtamista paljon tutkineeseen emeritusprofessori Risto Harisaloon, joka luennoidessaan työelämän luottamuksesta ja sen menettämisestä, kuvasi tilannetta osuvasti sanomalla: ”Työ ei tapa, mutta tapa, jolla kohtelemme toisiamme, tappaa”.
Työ ei tapa, mutta tapa, jolla kohtelemme toisiamme, tappaa.
– Risto Harisalo-
Jotkut työelämän ja ehkä ennen kaikkea elämän perussäännöt ovat unohtuneet. Aikuiset arvostelevat nykynuoria ”kaikki mulle tässä, nyt ja heti” -ajattelusta ja kuitenkin käyttäytyvät itse samalla tavalla työyhteisössään.
Taakka pienemmäksi puhumalla
Luottamuksen palauttaminen, arvostuksen ja yhteistyön kulttuuri on kuitenkin mahdollista palauttaa työnohjauksen tai työyhteisösovittelun kautta. Molemmissa työyhteisö saa aikaa ja tilaa puhua vaikeista työasioista niiden oikeilla nimillä toisia kunnioittaen ja erityisesti kuunnellen. Totta työelämässäkin on: ”Se, mikä ei tule jaetuksi, esimerkiksi puhutuksi, jää aina jonkun kannettavaksi” (M.Siirala). Taakka kasvaa, reki on liian raskas vedettäväksi ja ihminen uupuu.
Edellä mainituista pohdinnoista huolimatta on ihmeellistä ja ihailtavaa, miten suomalainen työelämä kaikesta huolimatta, kiireen ja jatkuvan muutoksen keskellä toimii: pääosin työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja esimiesten johtavana periaatteena on saattaa työntekijä omassa työssään parhaimpaansa.
-Sirkka
********
Sirkka Salonen-Nummi / Covis Partners Oy
sirkka.salonen-nummi@www.covis.fi
www.covis.fi
Kirjoittaja on työnohjaaja ja työyhteisösovittelija, joka omalta osaltaan auttaa niin esimiehiä kuin työntekijöitä parhaimpaansa heidän työssään.
