Työnohjaajana huomaan aina silloin tällöin haastavani asiakkaita pohtimaan toivon näkökulmaa. Silloin kun tuntuu toivottomalta, niin jostain tulee toivoa ”kaivaa”. Eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun asiakas on pohtinut työn merkityksettömyyttä, kun hän on kokenut työn (ainakin itselleen) merkityksettömäksi.
Yhä useammin esille nousee myös pohdintoja työhön liittyvästä tulevaisuudesta. Usein olen kuullut ajatuksia siitä, miten työelämän jatkuvat muutokset väsyttävät. Kun tuntuu siltä, että hetkeksikään ei jäädä paikalleen. Tämän myötä työn hallinnan tunne on yhä ohuempi.
Katkenneet yhteydet
Edellä kuvattuja ajatuksia on tullut mieleeni, kun luin Johann Harin kirjaa Mielen yhteydet – Masennuksen todelliset syyt. Kirja ei siis liity vain työelämään, vaan siinä tuodaan hyvinkin laajasti esiin niitä tekijöitä, jotka altistavat ihmiset masennukselle.
Tartuin kirjaan yhden lehtiartikkelin pohjalta. Huomasin lukevani kirjaa kuitenkin enemmän yhteiskunnallisena kirjana, kuin ”masennuskirjana”. Kirjassa ruoditaan länsimaista hyvinvointiyhteiskuntaa ja sitä, miten monet alun perin hyvät kehitystrendit ovat kääntymässä itseään vastaan. Samoin kirja herätti itsessäni hyvinkin logoterapeuttisia ajatuksia.
Poimin kirjasta vain joitakin, itseäni puhuttelevia ajatuksia ja jätän syvemmän pohdinnan jokaisen omakohtaisen lukemisen ja mietiskelyn varaan. Johann Hari esittää muun muassa seuraavia tekijöitä, miten ihmisen yhteydet ovat ajassamme katkenneet:
- Yhteys mielekkääseen työhön on katkennut
Kirjassa tuodaan esiin v 2011-2012 kyselytutkimusyhtiö Gallupin 142 maassa toteuttama kysely, jonka mukaan 13 % vastaajista on ”omistautunut työlleen”, mutta peräti 63 % sanoi kokevansa välinpitämättömyyttä työnsä suhteen. Ja loput 23 % ovat ”aktiivisesti välinpitämättömiä” tarkoittaen sitä, että tuovat tyytymättömyytensä aktiivisesti esille. Luvut ovat hätkähdyttäviä ja kertovat siitä, miksi sitä toivon näkökulmaa nykyään niinkin usein pohditaan.
Samaan asiaan liittyen silmään pisti pari viikkoa sitten teksti-tv:stä uutinen, missä terveydenhoitoalan ihmiset kokivat omassa työssään paitsi johtamisen huonoutta, myös jatkuvia säästöpaineita. Olemmeko tulleet pisteeseen, missä työntekijöitä kuormittaa ”jatkuvien muutosten” lisäksi ”jatkuvat säästöt”? - Yhteys toisiin ihmisiin on katkennut
Yksinäisyys on kansantauti. Vaikka meillä on entistä enemmän välineitä olla yhteydessä toisiimme, niin silti yksinäisyys kasvaa ja kalvaa. Kriisipuhelimissa työskentelevät tietänevät tämän todella hyvin. Näkyykö tämä työelämässä? Itselläni mieleen kumpuaa ne kokemukset, joissa ihmiset pohtivat missä heidän ”kotipesänsä” on nykyisessä, yhä enemmän verkottuvassa, maailmassa.
Virtuaaliset tiimit ja työyhteisöt ovat arkipäivää, enkä niitä kritisoi. Monesti juuri ne takaavat toiminnan kehittämisen, joskus ehkä jopa niiden olemassaolon. Samaan aikaan on kuitenkin muistettava Maslowin tarvehierarkia – ihmisen yksi keskeinen tarve on joukkoon kuulumisen tarve. Mikä on minun joukkoni? - Yhteys luontoon on katkennut
Luonnon merkitys hyvinvoinnillemme tunnetaan ja tunnustetaan. Kuitenkin samaan aikaan me vieraannumme luonnosta yhä enemmän. On hienoa, kun on kehitetty sellaisia menetelmiä kuin Metsäterapia ja Metsämieli. Tarvitaan uusia keinoja saada ihmisiä luontoon – ja voimaan myös sitä kautta paremmin. - Yhteys myönteiseen tai turvattuun tulevaisuuteen on katkennut
Ajattelen, että tähän lauseeseen yhä useampi työssä käyvä yhtyy. Tavalla, millä aiemmin saatoimme luottaa tulevaisuuteen, emme enää voi luottaa. Yhä keskeisemmäksi nousee taito luottaa ”elämän kantamiseen”; luottamus siihen, että eteenpäin menemme, vaikka jatkossakin muutoksia tulee ja säästöpaineita on.
Mitä näemme ympärillämme?
Kirjassa on kuvattu vielä muitakin katkenneita yhteyksiä, mutta edellä nyt ne, jotka itselleni ensimmäisinä ”pomppasivat” silmille.
Kirja kuvaa rehellisen makuisesti niitä isoja trendejä, joita yhteiskunnassamme on menossa samalla haastaen lukijaa henkilökohtaisen kasvun tielle. Sille kasvun tielle, joka on välttämätön tässä muuttuvassa maailmassa. Rohkaisen hankkimaan tämän kirjan omaan hyllyyn – eikä vain hyllyyn olemaan – vaan sen myös lukemaan ja sisäistämään.
Kirjan kautta mieleen piirtyy myös lähtemättömästi logoterapian kehittäjän Viktor E. Franklin jo vuosikymmeniä sitten lausuma ajatus: ”Jos ihminen kokee elämänsä merkityksettömäksi ja tarkoituksettomasti, näemme vaikutukset yhteiskunnassa lisääntyneenä aggressiona, depressiona ja addiktiona.” Mitä näemme, kun rehellisesti katsomme ympärillemme?
Pitäkäämme työelämämme merkityksellisenä ja tarkoituksellisena, pitäen yllä myös luottamusta tulevaisuuteen.
-Esko
