Konfliktit eivät tule koskaan loppumaan siellä, missä me ihmiset liikumme. Aina tulee olemaan väärinymmärryksiä, pieleen menneitä tulkintoja, hankalia tyyppejä ja harmittavia äänenpainoja. Aina tulee olemaan henkilökemioiden tai muiden mystisten juttujen yhteentörmäyksiä, mieltä painavia kohtaamisia, mielipide-eroja, epämiellyttäviä tunteita ja epäselviä elkeitä.
Konfliktien välttämisen ja kieltämisen sijaan, meidän tulisikin opetella elämään niiden kanssa. Ottaa ne kumppaniksi kehittämisen tielle.
Hyvä tiimi menee konflikteja päin
Työkentällä hyvät työtiimit ja työyhteisöt erottaa muista siinä, että ne eivät pelkää konflikteja tai erimielisyyttä. Tällaiset tiimit tietävät, että erimielisyyspaikat ovat tienviittoja, kylttejä jotka antavat vihiä siitä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ne ovat paikkoja, joissa pitää pysähtyä pohdiskelemaan ja jäsentämään; keskustelemaan siitä mikä tie nyt valitaan.
”Hyvät työtiimit ja työyhteisöt erottaa muista siinä, että ne eivät pelkää konflikteja tai erimielisyyttä. Konflikteja ei vältellä, vaan ne hyväksytään osaksi kehittymistä ja kehittämistä.”
Konflikteja ei siis vältellä, vaan ne kohdataan, toivotetaan jopa tervetulleeksi, käydään lävitse ja niistä mennään sitten eteenpäin. Ne hyväksytään osaksi yhteistä kehittymistä ja kehittämistä.
Omat rakkaat näkemykset – ne ainoat oikeat?
Jokainen on varmasti ollut tilanteessa, jossa saa tekemisistään kommentteja ja kriittistä palautetta. Joskus palaute on odotusten mukaista, mutta toisinaan se voi olla jotain ihan muuta. Silloin saattaakin yllättäin tulla valtava halua puolustella ja selitellä omia tekemisiään ja näkemyksiään. Kuunteleminen ja oppiminen ei siinä melskeessä mahdollistu.
On helppoa rakastua omiin ideoihinsa ja uskomattomiin luovuuden kukkiinsa. Kun on sydän vereslihalla tuottanut jotakin omasta mielestään huippua ja innovatiivista ja käyttänyt siihen useita tunteja työaikaa tai nähnyt yötäpäivää vaivaa, tuntuu epäreilulta, että joku löytääkin hommasta katvekohdan. Että joku kyseenalaistaakin tehdyn, ja purskauttaa ilmoille kysymyksen tai ihmetyksen.
”On helppoa rakastua omiin ideoihinsa ja uskomattomiin luovuuden kukkiinsa.”
Sitten hetken rauhoittumisen ja fundeeraamisen jälkeen sitä yleensä hoksaa, että palautteen antajalla on ollutkin ihan hyvä pointti. Ja lopputulos saattaa olla huomattavasti parempi, kun sitten rohkenee muokata tekelettään saamiensa kommenttien ja ehdotusten avulla.
Aito yhteistyö vaatii tahtoa
Kun tehdään yhteistyötä ja pyritään yhteiseen päämäärään, on väistämätöntä, että matkalla tulee vastaan mutkia ja kuoppia. Silloin kaivataan jokaiselta asianosaiselta kykyä vaihtaa näkökulmaa, tehdä kompromisseja, luopua omasta rakkaasta ajatuksestaan joko osittain tai jopa kokonaan, kuunnella ja kuulla muita. Pyrkiä ymmärtämään toisen näkökulmaa ja olla valmis kokeilemaan ja oppimaan uutta.
Yhteistyömatkan tarpominen vaatii tietoista tekemistä, tahtomista. Jos oikeasti tahdomme, se onnistuu. Jos emme tahdo, on syytä kysyä miksi emme tahdo, mitä ei-tahtominen palvelee?
”Konfliktit tulevat aina olemaan keskuudessamme. Emme pääse niistä eroon. Mutta niiden ratkomisesta voimme oppia paljon.”
Kaikenlaisista konflikteista selviämistä helpottaa ymmärrys siitä, että minun mielipiteeni ja ajatukseni eivät ole täydellisiä eivätkä absoluuttisia totuuksia. Ja niin ei ole muidenkaan. Tästä ymmärryksestä voi alkaa oikea arvostava keskustelu, joka kääntää konfliktin mahdollisuudeksi, jonkun uuden ja entistä ehomman äärellä olemiseksi, yhteiseksi hyväksi. Silloin uskallamme sanoittaa ajatuksiamme ja tuntemuksiamme ääneen ja antaa myös muille saman mahdollisuuden.
Konfliktit tulevat siis aina olemaan keskuudessamme. Emme pääse niistä eroon. Mutta niiden ratkomisesta voimme oppia paljon.
Jos vain tahdomme.
-Terhi
